tiistai 6. lokakuuta 2015

Tiistai meni taas tohinalla

 Tiistain touhua ja tohinaa !


Nyt on taas yksi ihana päivä takana <3
Illalla on ihana istahtaa koneelle katselemaan päivällä otettuja valokuvia. Ja pysähtyä miettimään kuinka paljon onnellisia asioita päivään voi mahtua.

Tänään päivällä siivosimme ja kun Napakin sai huoneensa siistiksi suuntasi Mami, Napa ja Massu bussilla kohti keskustaa.
( Me siis harvoin kuljemme bussilla, joten tämä oli jo hieman spesiaali juttu Navalle )

Suuntasimme keskustassa Pikkukakkosen puistoon, joka kuuluu yhteen meidän suosikkipuistoomme.
Puistossa riitti tekemistä ja Napa sai heti uusia ystäviäkin.
Tunnin puistoilun jälkeen alkoi pikkaisen vilu iskeä, joten päätimme Navan kanssa mennä vohveleille.
Tee ja mansikkavohveli, nams <3
Oli kyllä kertakaikkisen maukasta, ja vohveli kahvila on kokonaisuudessa jotenkin niin ihana paikka.

Vohveleiden jälkeen kävelimme vielä Vapriikin lähelle toiseen puistoon sekä ihailemaan patoja.
Padot olivat Navasta todella mielenkiintoisia, ja kyllä niissä minustakin jotain mielenkiintoista ja kiehtovaa on.
Aikamme niitä tutkailtua, hiekkalinnoja rakennettua ja kaupunginmenoa ihmeteltyä tuli Ikkä hakemaan meitä kotiin.

Automatkalla Navalla riitti Ikkälle kerrottavaa kaupungin ihmeistä, rusakoista ja patojen rakentamisesta.

Illalla pojille uni maittoi <3







 
Ainiin täytyy tänne loppuun lisätä vielä :
Tänään oli se päivä kun odotus palkittiin, ja pääsin laittamaan molemmille pojille Gantin villapipot<3
Pipot ostin viime talvena Ikkän kanssa työmatkalta, kun Massu oli vielä massussa.
Olen nyt melkein vuoden odottanut että pipot pääsee käyttöön <3
 
Tulevia seikkailuja odotellessa !<3
Mami
 

2 kommenttia:

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !