torstai 11. elokuuta 2016

Purkupäivät





                        Arki tekee hiljaa tuloa meidänkin kotiimme.
                Kesäloma vetelee viimeisiä viikkoja, ja oli aika pitää purkupäivät.
Mitä se sitten meinaa, niin sitä että tehdään kaikki ne jutut mitä kesän aikana huushollissa jäi tekemättä. Kuten peittojen, tyynyjen ym peseminen, saunanpesu, vaatehuoneen siivoaminen, suursiivo..

Kahdessa päivässä rullattiin kymmeniä koneita pyykkiä, mopattiin ja puunattiin.
Olo on helpottunut, voi kuinka ihanaa on tepastella puhtaassa kodissa jossa on hallittu kaaos.


Ja se tunne kun ei ole lämmittänyt saunaa koko kesänä, ja pitkästä aikaa heitti löylyä juuri puunatussa saunassa oli todella ihana.

Huomenna purkupäivämme jatkuu lelukorien ohella, jotka Napa on itse luvannut siivota !

Purkupäivien kunniaksi oli sallittua hieman leipoa ja herkutella !
Eihän se siivoaminen muuten mitään olisi ollut :)!





Puhdas koti, tuoksukynttilät, ruusut ja auringonlasku - muuta ei voi edes toivoa!



                    Muutama vinkki toimiviin purkupäiviin:

 - Päätä ajankohta mieluusti etukäteen ja sovi siitä perheen kanssa.
- Jaa hommat muutamalle päivälle, ja erilaiset tehtävät perheessä eri henkilöille.
- Muista palkita raskaantyön ahertajat! Vaikka mukavalla kahvihetkellä.



         Ihanaa arkea kaikille ! Mukavia koulupäiviä uusille koululaisille!

                                             <3: Mami

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Me tehtiin tuo sama, mutta kesän alussa :) Ja viime viikolla meillä tuli siivoojat tekemässä kunnollisen puunauksen syksyä varten.. Olen ilmeisesti vähän hysteerinen tämän siivouksen kanssa!

    VastaaPoista
  2. Voi voi, mullakin olis vaikka mitä juttuja tekemättä...esim. tuo peittojen ja tyynyjen pesu.

    VastaaPoista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !